Kyselyopas

Vuorovaikutteisuus kyselyissä - mitä se mahdollistaa?

mista-nettitestin-suunnittelu-kannattaa-aloittaa-s

Miksi vuorovaikutteisuudella on väliä?

On kahdenlaista viestintää, suoraa ja yksisuuntaista, toisaalta vuorovaikutteista ja osallistavaa.

Yksisuuntainen viestintä ei ole kovin motivoivaa. Kyselyiden tapauksessa sinulta sentään kysytään palautetta, mutta muutoin et saa vielä kyselytilanteessa palautetta vastaustesi perusteella. Jää kyselyn laatijan aktiivisuuden varaan kertoa millaiseen kehitykseen kyselyn tulokset ovat johtaneet.

Voisiko koko asetelman kuitenkin kääntää niin, että vastaaja saa jo heti vastaustilanteessa jotain vastineeksi ajastaan, ehkä jopa kokonaisen palvelusuosituksen tai vastausten perusteella tehtävän pikaprofiilin.

Tuntuuko vuorovaikutteinen sisältö hieman kaukaa haetulta. Mitä, jos sanoisin, että hyvin toteutettu sisältö voi lähteä täysin viraaliksi ja liidikonversio voi olla sisällön nähneille esim. 10-15% luokkaa?

Tämä on yksinkertaisemmin saavutettavissa, kuin ajatteletkaan.

Mitä ovat vuorovaikutteiset sisällöt

Kyselyiden ei tarvitse olla yksisuuntaisia lomakkeita, joilla sinä kyselynlaatijana ainoastaan keräät tietoa vastaajilta. Voit tehdä aivan tavanomaisestakin kyselystä rakenteeltaan vuorovaikutteisen vaihtelemalla vastaamisen jälkeen näytettävän kiitossivun sisältöjä vastausten perusteella. 

Voit myös tehdä lähtökohdiltaan kokonaan perinteisestä kyselystä poikkeavan rakentamalla erilaisia profiilikortteja, joista eniten vastaajan vastauksiin sopiva näytetään vastaajille. Pääset ajatukseen helpoiten käsiksi miettimällä vaikkapa viime vaalien vaalikoneita, joista suuri osa oli Zeffin alustalla toteutettuja. Vaalikoneessa ehdokkaiden kortteja näytetään vastausten perusteella ja näytetään tietty osumaprosentti kunkin ehdokkaan kohdalla. Voit toteuttaa saman kaltaisia vertailuja omiin tuotteisiisi tai palveluihisi liittyen omalla Zeffi-lisenssilläsi.

Vuorovaikutteiset, interaktiiviset sisällöt voivat olla esimerkiksi:

  • kyselyjä, jotka "keskustelevat" vastaajan kanssa vastaamisen edetessä tai joiden päätteeksi näytetään vastauksiin sopiva lopputulos
  • profiloivia koneita, esim. persoonallisuusprofiileja, jotka pikatuloksena kertovat vastaajalle, millainen persoona hän on; nämä ovat yllättävän vaikuttavia, tunnemme useita yli 100 000 vastaajan esimerkkejä, joissa suuri osa vastaajista on myös jättänyt yhteystietojaan
  • tietoa lisääviä koneita, esim. uuteen kampanjaan tai konseptiin liittyen; vastaajalle voidaan kertoa esim. kypsyysmallin tyyppisesti, miten edistynyt hän tietyssä teemassa on
  • tuote- tai palveluvalitsimia, jotka yhdistävät vastaajan vastaukset ja tuotevalikoimanne; tässä voidaan jopa ohjata vastaaja suoraan verkkokauppaan
  • visoja, joissa jokaisen kysymyksen jälkeen annetaan palaute siitä, menikö vastaus oikein vai väärin
  • tai kokeita, joissa vastausten perusteella vastaaja joko hylätään tai hän pääsee läpi

Alla näet esimerkin vuorovaikutteisesta sisällöstä eli referenssikoneen, joka on upotettu tälle sivulle.

 

Vuorovaikutteisten sisältöjen laatiminen yksinkertaisesti

Zeffi on vajaan neljännesvuosisadan aikana ollut asiakkaiden mukana toteuttamassa satoja suosittuja interaktiivisia sisältöjä. Ääriesimerkki on Iltasanomien Hauvakone, jonka on käynyt täyttämässä 2,3 miljoonaa suomalaista. Vastaajille on annettu tuloksena heille sopivin koirarotu kaikkien Suomessa rekisteröityjen koirarodun joukosta.

Vuorovaikutteisten sisältöjen tai pelillisten testien toteutus on hyvin yksinkertaista, se ei käytännössä eroa juurikaan tavanomaisen kyselyn laatimisesta. Olemme toisessa kirjoituksessa käsitelleet teknistä toteutustapaa tarkemmin, voit tutustua siihen ohesta - Blogi: Rakenna oma verkkotestisi helposti

Lyhyesti kuvattuna koko pelillisyys rakentuu siten, että kyselyn kiitossivun tyypiksi vaihdetaan Pisteytetty lopputulos, kun se oletustilassa on muodossa Kiitossivu. Näitä pisteytettyjä lopputuloksia voi olla useita.

Haluatko esimerkiksi tehdä tuotevalitsimen, jossa sinulla on 30 tuotetta vertailussa. Tämä onnistuu tekemällä sama määrä lopputuloksia eli tuotekortteja ja vastaamalla näiden tuotteiden "puolesta" kysymyksiin.

Lisävinkkinä: menestyksekkäimmät tuotevalitsimet ovat olleet hieman persoonallisuustestin tyyppisiä eli ne esitetään koneen täyttäjälle. Esimerkiksi, jos kyse olisi suksivalitsimesta, profiloisit vastaajaa hiihtäjänä eli millainen hiihtäjä olet, kuinka usein ja missä säässä hiihdät, panostatko luksukseen vai käytännönläheisyyteen.

Tässä tehty pieni käsitteellinen hyppy oli tuoteominaisuuksien kääntäminen ihmisen ominaisuuksiksi:  näin käännetyssä asetelmassa on helpompi pisteyttää myös tuotteita.

Millainen olisi sinun vuorovaikutteinen testisi? Zeffin valmiista lomakkeista löydät persoonallisuustestin mallin, jota voit muokata omaan käyttöösi sopivaksi:

Kokeile ilmaiseksi >>