Vertaile eri kyselyjen tuloksia helposti yhdessä näkymässä

Joko käytätte suosittua ominaisuutta kyselyjen yhdistämiseen? 

Kun kyselyjä alkaa kertyä, tullaan usein tilanteeseen, jossa olisi hyvä yhdistää useampien kyselyjen tietoja samaan näkymään. Onneksi tämä on helppoa toteuttaa Vertaile kyselyjä -ominaisuudella.

Yhdistä kyselyt ja vertaile tuloksia helposti

Tilanne, jossa useampia kyselyjä yhdistetään, voi olla vaikkapa jokin seuraavista:

  1. Olette toteuttaneet eri vuosien tai kvartaalien kyselyt omina kokonaisuuksinaan sen sijaan, että olisitte kutsuneet vastaajia samaan kyselyyn eri aikoina.
  2. Olette tehneet eri maiden kyselyt omina kokonaisuuksinaan monikielisen kyselyn sijaan, esimerkiksi graafisten ilmeiden erottamiseksi toisistaan.
  3. Olette käyttäneet eri sanoituksia eri vastaajaryhmien kyselyissä, mutta sisällöt on suunniteltu siten, että ne vastaavat toisiaan ja ovat vertailukelpoisia. Kyse voi olla esim. henkilöstölle, johdolle ja asiakkaille tehtyjen kyselyjen yhdistämisestä moniulotteisen tutkimuksen tekemiseksi.

Muitakin näkökulmia voitaisiin kehittää, mutta tässä yleisimpiä. Oleellista on, että kaikissa tapauksissa sinulla on raportin laatijana vapaus päättää, mitä kyselyjen osia yhdistetään, mitä jätetään yhdistämättä. Jos sanoituksissa on eroja, voit erikseen valita yhdistettävät osiot ja jättää toisiaan vastaamattomia osia kyselyistä yhdistämättä.

Alla olevassa reilun 7 minuutin videossa näet käytännönläheisesti, miten helppoa yhdistäminen käytännössä on ja mitä vapauksia se sinulle tiedon käsittelyyn antaa.

 

Voit lukea myös työohjeen Help centeristämme: Vertaile kyselyjä - 2 tai useamman kyselyn yhdistäminen

 

Joko teillä on fiksut tiedolla johtamisen työkalut käytössä? Testaa Zeffiä alta:

Kokeile ilmaiseksi >>